Kari Luotio: kurssimonite hammasimplanteista

Katso myös: Osfix implant manual

Luotio K 2007: Tämä kurssimoniste vuodelta 1991 on tarkoitettu implantologian perusteiden opiskeluun kandidaattivaiheessa, mutta soveltuu myös täydennyskoulutuksen käyttöön. Monistetta uudistaessani 2006 olen kiinnittänyt huomiota ammattiterminologian korvaamiseksi mahdollisuuksien mukaan yleiskielellä ja toivonkin, että se osin avautuisi myös potilaille osioiden 1-4 osalta.

SISÄLLYSLUETTELO:

1.JOHDANTO
1.1. OSTEOINTEGRAATIO
1.2. IMPLANTIN RAKENNE
1.3. PROTEETTINEN PÄÄLLYSRAKENNE

2.OSTEOINTEGRAATIO JA IMPLANTIT
2.1. OSTEOINTEGRAATION AVAINTEKIJÄ
2.2. KRITEERIT ONNISTUNEELLE OSTEOINTEGRAATIOLLE

3.OSTEOINTEGRAATION BIOLOGIAA
3.1.VIERASESINERAKTIO
3.2.LUUKUDOS
3.3.LUUN PARANEMINEN IMPLANTOINNISSA

4.HOIDON SUUNNITTELU
4.1.IMPLANTOINNIN INDIKAATIOT ELI AIHEET
4.2.KONTRAINDIKAATIOT ELI VASTA-AIHEET
4.3.DIAGNOOSI
4.4.ANATOMISIA RAJOITUKSIA IMPLANTTIEN SIJOITUKSELLE
4.5.LUUN LAATULUOKITTELU
4.6.KÄYNNIT LEUKALUUKIINNITTEISTÄ PROTEESIA VARTEN

5.KIRURGIAA VALMISTELEVAT TOIMENPITEET
5.1.ASEPTIIKKA
5.2.KIRURGINEN HUONE
5.3.INSTRUMENTTIEN STERILOINTI
5.4.VAATETUTUS JA STERIILI VARUSTUS
5.5.ESILÄÄKITYS

6.ENSIMMÄINEN KIRURGINEN VAIHE
6.1.VARSINAINEN IMPLANTOINTI
6.2.ONGELMIA JA RATKAISUJA
6.3.POTILAAN POSTOPERATIIVINEN HOITO
6.4.OHJEET POTILAALLE IMPLANTOINNIN JÄLKEEN

7.TOINEN KIRURGINEN VAIHE

8.PROTEETTINEN VAIHE
8.1.JÄLJENTÄMINEN
8.2.LABORATORIOTYÖN PERUSTARVIKKEET JA TEKNIIKKA
8.3.TÄYSIN LUUKIINNITTEINEN PROTEESI
8.4.PEITTOPROTEESI LUUKIINNITTEISENÄ
8.5.LUUKIINNITTEISET OSAPROTEESIT
8.6.OSAPROTEESIN RAKENTEEN VALINTA

9.KOMPLIKAATIOT JA NIIDEN HOITO
9.1 PRIMAARSEN PEITTORUUVIN PALJASTUMONE
9.2.TULEHDUKSELLISET REAKTIOT
9.3.IMPLANTIN KAULAN PALJASTUMINEN
9.4.MARGINAALISEN LUUN MENETYS
9.5.IMPLANTIN LIIKE
9.6 HERMOVAURIO
6.7 VAKAVAT KOMPLIKAATIOT

10.LEUKALUUKIINNITTEISEN PROTEESIN JÄLKIHOITO

1. JOHDANTO

1.1. OSTEOINTEGRAATIO

Osteointegraatiolla tarkoitetaan implantin liittymistä suoraan luuhun ilman välittävää pehmytkudoskerrosta. Titaani on todettu parhaaksi implantti-materiaaliksi, koska titaania vasten muodostuu normaali ienepiteelin kiinnitys ja luukiinnitys, joka kestää kestää yli 100 kgn voiman. Tällöinkään implantti ei irtoa vaan murtuu luusta.

Osteointegroituvan implantologian varhaiset tutkimukset ja varsinainen kehittelytyö tehtiin 60- ja 70-lukujen vaihteessa ja implanttien kaupalliseen tuotantoon päästiin 70-luvulla. 80-luvulla implantologiasta on pidetty useita tieteellisiä kokouksia ja tällöin on saatu ensimmäiset titaani-implantteja koskevat väliaikaiset hyväksymiset ADA:lta (hammaslääkäriliitto USA:ssa). Merkittävässä määrin implantteja alettiin Suomessa asettaa potilaisiin 90-luvun alussa.

1.2. IMPLANTIN RAKENNE

Kaksiosaisen hammasimplantin perusosan muodostaa varsinainen implantti-sylinteri/ruuvi, joka kiinnitetään leukaluuhun. Tämän päälle ruuvataan ensimmäisessä leikkauksessa primaari sulkuruuvi. Myöhemmässä paljastusleikkauksessa implanttisylinteristä poistetaan edellä mainittu sulkuruuvi, joka korvataan ensin paranemisjatkeella ja myöhemmin limakalvovälikkeellä. Tämän päälle valmistetaan siltarakenne, joka kiinnitetään sarjaan kuuluvilla proteesiruuveilla paikoilleen.

Yksivaiheisissa implanteissa (yleisin ITI) ei käytetä limakalvovälikkeitä vaan itse implantti ulottuu ienkerroksen läpi. Vastaavasti Osfix järjestelmässä limakalvovälikkeet ovat osa proteesirakennetta.

1.3. PROTEETTINEN PÄÄLLYSRAKENNE

Implanttien päälle tehty täysin luukiinnitteinen proteesi maksimaalisessa muodossaan muodostuu kuudella implantilla luuhun kiinnitetystä kokopurennasta. Anatomisten rajoitusten vuoksi implantit joudutaan usein keskittämään kohtalaisen etupainotteisesti. Täysin luukiinnitteinen proteesi, jossa on metallirunkorakenne, sietää vapaapäätteisyyttä yläleuassa aina 10 mm:iin ja alaleuassa aina 20 mm:iin. Tällaisella leukaluukiinnitteisellä hammasproteesilla saavutetaan täysin luonnollista vastaavat purentavoimat, kun tavanomaisen proteesin purentavoimat ovat vain 1/4 – 1/5 luonnonhampaistosta.

Täysin luukiinnitteiset proteesit voivat olla myös toisessa ääritapauksessaan yhden implantin varaan kiinnitettyjä “osaproteeseja” kruunuja hampaattomassa aukossa.

Luukiinnityksellä voidaan mös tueta irtoproteesi. Tämän ryhmän muodostavat proteesit, jotka eivät ole täysin kiinteästi implanttien varaan suuhun asetettuja, vaan ovat potilaan itse irroitettavissa. Tyypillisimmillään tämä proteesi on kahdesta neljään implantin varaan rakennettu peittoproteesi, jossa implanttien ja proteesin välinen kiinnitys on rakennettu tukikiskon avulla, joka sallii pääosan purennan rasituksesta siirtyä keinulautaliikkeen ansiosta limakalvoille.

2. OSTEOINTEGRAATIO JA IMPLANTIT

2.1. OSTEOINTEGRAATION AVAINTEKIJÄT

1. Titaanimateriaali, jonka puhtaus on yli 99 %
2. Karhennus implantin pinnalla lisää pinta-alaa.
3. Kunnollinen jäähdytys luuta preparoidessa ja poran kierrosnopeuden on oltava alhainen.
4. Implanttirakenteita rasitetaan vasta kunnollisen osteointegraation tapahduttua.
5. Toimenpiteissä noudatettu korkea aseptiikka.

2.2. KRITEERIT ONNISTUNEELLE OSTEOINTEGRAATIOLLE

1. Implantti on paljastusleikkauksessa täysin liikkumaton
2. Röntgenkuvassa ei voida todeta kirkastumaa implantin ympärillä.
3. Luumenetys marginaalisesti on minimaalista (0,1 mm / vuosi)
4. Ei voida todeta palautumattomia vaurioita hermoissa, ei kipua eikä tulehdusta.
5. 10 vuoden seurannassa onnistumisen tulee olla yli 90 %.

Mikäli todetaan, että implantti on liikkuva tai luuta on menetetty, implantti on poistettava.

2.4. KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT OSTEOINTEGROITUVAT TITAANI-IMPLANTIT

Suomessa on markkinoilla useita titaani-implanttijärjestelmiä usealta valmistajalta, jotka saavuttavat reilusti yli 90 %:n onnistumisen 10 vuoden seurannassa. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että implantti kiinnittyy pintansa avulla luuhun. Tästä johtuen lyhyet ja kapeat implantit omaavat paljon huonmman ennusteen kuin pitkät ja leveät. Implanttimerkistä riippumatta epäonnistumiset keskittyvät alle 10 mm:n pituisiin implantteihin.

3. OSTEOINTEGRAATION BIOLOGIAA

3.1. VIERASESINEREAKTIO

3.1.1. Antigeeni-antibody-reaktio

Antigeeni-antibody-reaktio havaitsee vieraat elimistöön joutuneet proteiinit. Korrodoituvat metalli-ionit muodostavat elimistön omien proteiinien kanssa komplekseja, jotka tämä reaktio tunnistaa antigeeneiksi. Tämän vuoksi titaani-implantteja tulee varjella kaikin tavoin sekä sylki- että vierasmetallikontaminaatiolta.

3.1.2. Organisoituminen eli kapseloituminen

Organisoituminen eli kapseloituminen tarkoittaa sitä, että vieras esine elimistössä ympäröidään sidekudoksella. Käytännöllisesti katsoen titaania lukuunottamatta kaikki elimistöön joutuneet tai tarkoituksellisesti viedyt materiaalit kapseloituvat. Vierasesineen liikkeen tiedetään edistävän kapselin syntymistä ja tämän vuoksi implantin primaarinen fiksaatio eli välitön liikkumattomuus on ensiarvoisen tärkeää.

3.2. LUUKUDOS

Luu jaetaan rakenteellisesti kompaktaan ja spongiosaan eli tiiviseen ja hohkaluuhun; kemiallisesti orgaaniseen ja epäorgaaniseen osaan, joita kumpaakin on noin 40 %ia luusta. Orgaanisen osan muodostavat proteiinit ja epäorgaanisen osan muodostaa lähestulkoon yksinomaan kalsiumyhdiste, jota kutsutaan hydroksyyliapatiitiksi.

Luukudos on sisältä hohkaluuta, jonka muodostavat ohuet luulamellit. Tämä keventää luun rakennetta säilyttäen silti sen lujuuden. Tässä luun osassa on myös verisuonitus, kun sen sijaan tiiviin luun kerroksessa verisuonitusta ei ole. Tiiviin luun pinnalla on luun biologisesti aktiivinen solukerros, jonka tehtävänä on ryhtyä luun uudelleen rakentamiseen vaurioiden sattuessa. Kaiken uloimpana on vielä säikeillä luuhun kiinnittynyt luukalvo.

Luun tehtävänä on toimia sekä tukirakenteena että kalsiumin varastona. Pääosa luustossa olevasta kalsiumista on sitoutunut luuhun erittäin lujasti ja sen tasapaino on hormonaalisesti säädelty.

3.3. LUUN PARANEMINEN IMPLANTOINNISSSA

Primaarin paranemisen lopputulos implantoinnin jälkeen on täydellinen osteointegraatio, jossa implantti liittyy ilman minkäänlaista sidekudosväliä suoraan luuhun. Lisäksi voidaan todeta, että implanttia ympäröi kauttaaltaan kompakti luu, joka säilyy implantin ympärillä, kun implantaatiota ryhdytään oikeassa vaiheessa rasittamaan.

Mikäli tapahtuu sekundaariparaneminen, implantti ympäröidään pehmytkudoksella. Tästä lopputilasta käytetään nimitystä fibro-integraatio. Tämä paranemismuoto ei ole koskaan pysyvä, vaan mikäli implantaatiota aletaan rasittaa, tapahtuu nopea luun menetys, jonka jälkeen myös implantti menetetään nopeasti.

4. HOIDON SUUNNITTELU

4.1. IMPLANTOINNIN INDIKAATIOT (AIHEET)

1. Hampaaton potilas.
2. Osittain hampaaton potilas, jolla on vaikeuksia osaproteesin käytössä.
3. Siltatyön välttäminen erityisesti yhden hampaan menetyksessä.
4. Potilas ei hyväksy irtoproteesia.

Edellä mainittujen syiden lisäksi on joukko muita perusteita implanttihoidolle: Potilaalla saattaa olla siinä määrin huono luurakenne, että tavanomaisten osaproteesien käyttö on erittäin hankalaa. Myös huono lihaskoordinaatio ja herkkä limakalvo ovat yleisiä syitä tavanomaisen irtoprotetiikan epäonnistumiseen. Yliherkkä nielurefleksi yleensä estää potilasta käyttämästä normaalia levyproteesia yläleuassa. Eräille potilaille saattaa osittainenkin hampaattomuus olla siinä määrin psykologisesti raskas, ettei tavanomainen irtoprotetiikka tule kyseeseen.

4.2. KONTRAINDIKAATIOT (VASTA-AIHEET)

Ehdottomat

Sädehoito (primaarikeila), psykoosit, leukemia, hemofilia, trombosytopenia

Suhteelliset

Implantointialueella olevat kasvaimet.
Hampaiden poistosta alle vuosi.
Syöpähoidot.
Huume-, alkoholi- ja tupakkariippuvuus.
Korkea verenpaine.
Diabetes.

Kumpikaan viimeksi mainituista systeemisairauksista ei siis ole varsinaisesti este hoidolle, mikäli ne pystyvät hyvin hallinnassa lääkityksellä. Sisätautikonsultaatiot ovat kuitenkin aina tarpeen, kun potilaalla on jokin vakavahko systeemisairaus.

4.3.DIAGNOOSI

Implantologinen diagnoosi perustuu lääketieteelliselle ja hammaslääketieteelliselle potilashistorialle, sekä potilaan kliiniselle tutkimukselle. Näistä tehdään kirjallinen kuvaus eli kuvataan implanttien määrä, sijoitus sekä suunniteltu proteesirakenne.

Lääketieteellinen historia käsittää huolellisen anamneesiin ja laboratoriokokeiden tulokset. Laajoissa töissä rutiinitutkimuksena ainakin lasko, leukosyytit ja hemoglobiini sekä iäkkäämmiltä potilailta paastoverensokeri.

Kaikkein tärkeimmät tutkimukset ovat kuitenkin radiologiset tutkimukset eli OPTG-kuva on aina välttämätön. Lateraalikallokuva eli sivukuva kertoo leukasuhteista ja auttaa paljon proteesikonstruktion suunnittelussa. Tarvittaessa on mahdollista käyttää tietokonetomografiaa, joita laitteita tätänykyä on suurimpien kaupunkien isoilla hammasklinikoilla.

4.4. ANATOMISIA RAJOITUKSIA IMPLANTTIEN SIJOITUKSELLE

Yläleuan luulle on tyypillistä vähäinen luun määrä ja hohkaluun suhteellisen korkea osuus. Lisäksi implanttien sijoittelua yläleuassa rajoittavat poskiontelot, nenäontelo ja insisaalikanava sekä myös suulaen keskisauma. Paras sijoitusalue pitkälle implantille on kulmahammasalue nenäontelon ja poskiontelon välissä. Näiden kahden implantin lisäksi mahtuu yleensä vielä neljä lyhyempää implanttia, yhdet nenäontelon alle ja toiset pitkien implanttien taakse suurin piirtein nelosten alueelle. Viitosten alueella poskiontelo rajoittaa jo implanttien pituutta, eikä poskihammasalue tule juuri koskaan kysymykseen ilman sinus-lift operaatiota.

Yläleuassa optimaalinen implanttien sijoittelu kiinteää kokopurentaa varten on seuraava:

14, 13, 11, 21, 23, 24

Alaleuassa paras alue implanteille on etualue alaleuan tuntohermojen välissä ja mikäli tällä alueella on luuta noin 10 mm, on se riittävä implantaatiolle. Em. hermokanava ”koukkaa” juuri ennen ulostuloaukkoa, ja siksi implantteja ei voi sijoittaa aivan hermon ulostuloaukon viereen. Alaleuan poskihammasalue on käytettävissä implanttien kiinnittämiseen, mikäli hermokanavan päällä on vähintäin 4 mm paksua luuta noin 10 mm:n korkeudelta. Erittäin matalassa luussa on hyvä käyttää teknikkaa, jossa implantti lävistää leukaluun kokonaan (ns. transmandibulaarinen implantointi).

Paras lopputulos saavutetaan, mikäli hermoaukkojen väliin mahtuu 6 kappaletta 10 mm pitkiä implantteja, 5 kpl 13 mm pitkiä tai 4 kpl 15 mm pitkiä tai pidempiä implantteja.

Implanttien väliin jätetään vähintään yhtä paljon luuta kuin implantilla on leveyttä.

Päällysrakenne tulee huomioida jo implantointivaiheessa. Tällöin kiinnitetään huomiota implanttien yhdensuuntaisuuteen, jotta päällysrakenteen sovittaminen paikoilleen olisi edes mahdollista. Lisäksi huomioidaan leukojen purentasuhteen tuomat ongelmat lateraalisuunnassa. Hyvä keino havaita leukasuhteen rajoitukst etukäteen on piirtää lateraaliröntgenkuvan päälle implanttien paikat ja niihin kiinnitettävä proteesirakenne ja lisäksi pysähtyä miettimään rakenteeseen kohdistuvia purennan vääntövoimia. Käytännössä yläleuassa vapaapäätteisyys ei saa ylittää 10 mm:iä ja eikä alaleuassa 20 mm:iä.

Osaproteesin / sillan kiinnitys luuhun suunnitellaan hampaattomalla alueella lähestulkoon aina kahden implantin varaan (huom. eräissä ilman rotaatioestettä olevissa implanttityypeissä kontraindikoitu rakenne, koska taka-alueella kahden implantin järjestelmiin kohdistuu rotaatiovoimia, jotka pyrkivät avaamaan proteesiruuvit). Nämä mahtuvat aina kun aukon leveys ylittää 10 – 12 mm. Mikäli aukon leveys jää alle, käytetään vain yhtä implanttia ja tuetaan siltarakenne toisesta päästään luonnonhampaaseen. Tällöin tulisi aina käyttää irroitettavaa erikoiskiinnikeratkaisua. Kolmea tai neljä implanttia tulisi käyttää laaja-alaisissa hampaiston puutoksissa, joissa implantteihin kohdistuisi kieppaavia voimia, kuten etualueella. Myös em. ilman rotaatioestettä olevia impalantteja täytyy käyttää vähintäin kolme per silta.

Perusohje omien hampaiden ja implanttien yhteenkytkemiselle on, että liikkuvia rakenteita ei saa koskaan kytkeä liikkumattomiin rakenteisiin. Poikkeuksen muodostavat lähinnä juurihoidetut kulmahampaat, jotka ovat käytännössä ankyloottisia (paikoilleen luutuneita) eli proteesirakenteen kannalta vastaavat implantteja.

4.5. LUUN LAATULUOKITTELU

Luun uloin tiheäkerros voi olla ohut tai paksu ja hohkaluu harvaa tai tiheää. Pelkästään tällä luokittelulla syntyy neljä variaatiota. Luussa tapahtunut resorbtio (hampaan poiston jälkeen hammasta tukenut luualue surkastuu eli resorboituu) voi olla lievää, keskinkertaista tai voimakasta. Kun tämä seikka otetaan mukaan edelliseen luokitteluun, syntyy yhteensä 12 erilaista variaatiota, joista jokainen on omanlaisensa implantointiongelma.

Paras implantoitava luu on lievästi resorboinut ja tiheän spongiosan omaava. Huonovastaavasti voimakkaasti resorboitunut, ohuen kompaktan ja harvan spongiosan omaava luu. Mikäli heikot luuominaisuudet omaavaan leukaan tehdään implantointeja tulee osteointegraatiolle jättää ennen paljastusleikkausta ja purennallista rasitusta vähintään kaksinkertainen aika.

Voimakkaasti resorboituneessa leuassa ei kyetä valmistamaan täysin luukiinnitteisiä proteeseja, vaan joudutaan turvautumaan 2-4 implantin avulla tuettuihin peittoproteeseihin. Tällöin peittoproteesin ja implantin välinen kiinnitys järjestetään tukikiskolla. Paidanneppi-tyyppisiä, yhden implantin varassa olevia tukirakenteita ei tulisi käyttää, koska tällöin implantteihin kohdistuu huomattavasti suuremmat purennalliset ja vääntävät voimat kuin kiskorakenteissa. On hyvin harvinaista, etteikö potilaalta löytyisi riittävästi luuta peittoproteesiratkaisuun.

4.6. KÄYNNIT LEUKALUUKIINNITTEISTÄ PROTEESIA VARTEN

1. Tutkimukset
2. Suunnittelu
3. Implanttien asettaminen
4. Tarvittaessa proteesin pohjustaminen väliaikaisella pehmeällä materiaalilla
5. Paljastusleikkaus ja paranemisjatkeiden asettamisnen 3 – 6 kuukauden kuluttua
6. Varsinainen proteesityö eli jäljennökset
7. Purentakaaviot / rungon sovitus
8. Proteesin asettaminen paikoilleen
9. Kotihoidon opetus ja viimeistelyt

Proteesin huolto vuosittain
Radiologinen (röntgen) seuranta 3 vuoden välein

5. KIRURGIAA VALMISTELEVAT TOIMENPITEET

5.1. ASEPTIIKKA

Potilaan oman flooran eliminoimisesta täytyy huolehtia. Tämä käy ehkä helpoimmin, mikäli potilas ennen toimenpidettä itse pesee kasvonsa ja purskuttelee klorheksidiiniä tai vastaavaa antiseptistä ainetta sisältävillä liuoksilla. Ennen peiteliinojen asettamista hoitaja puhdistaa vielä ihon huolellisesti spriillä.

Ryhdyttäessä implanttien asettamiseen tulee kaikkien instrumenttien olla steriloituja. Peiteliinojen tulee olla riittävän suuria, jotta varmistetaan, ettei epäpuhtauksia siirry vastaanoton pinnoista vahinkokosketuksien kautta leikkausalueelle. Kirurgin ja avustajan varustukseen kuuluvat myssyt, maskit, steriilit käsineet ja leikkaustakki. Implantointitapahtumassa tarvitaan toisinaan toinen hoitaja eli epästeriili avustaja, joka täydentää tarvittavaa välineistöä.

5.2. KIRURGINEN HUONE

Paras olosuhde implanttikirurgian tekemiseen on tietysti erillinen leikkaussali, mutta tällaistahan ei useinkaan ole saatavilla. Harkittaessa tavanomaisen vastaanoton soveltuvuutta implanttikirurgiaan tulee kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin

1. Huoneen ilmastointijärjestelmän mikrobiologiseen puhtauteen (varsinkin jäähdytyslaitteet ovat erinomaisia elatusalustoja homeille ja leville)
2. Lattiamateriaalin puhdistettavuuteen
3. Valon riittävyyteen ja suunnattavuuteen steriileissä olosuhteissa
4. Imujärjestelmän tukkiutumattomuuteen kertyneen veren hyytyessä letkuihin
5. Poran on oltava riittävän vahva ja osien steriloitavia.
6. Täysin peitetyn potilaan elintoimintoja tulisi voida seurata jollain automaattilaitteella, käytännössä pulssioksimetrillä.

Leikkauspäivänä toimenpidehuone siivotaaan huolellisesti ja pestään kauttaaltaan desinfektioaineella. Peitemateriaalia on oltava saatavilla riittävästi.

5.3. INSTRUMENTTIEN STERILOINTI

Kunnollinen kirurgisten instrumenttien pesuohjelma sisältää kaksi vaihetta:

1. Liotus, joka irroittaa instrumentteja kontaminoivat proteiinit
2. Pesu kuumassa desinfektoivassa instrumenttipesukoneessa, jolloin rasvat ja loput epäpuhtaudet liukenevat

(Mikäli käytetään titaanista valmistettuja instrumentteja, ne tulee steriloida erillään ruostumattomasta teräksestä)

Pesuvaiheen jälkeen kaikki instrumentit steriloidaan (joko) autoklaavissa (tai kuumailmakaapissa). Pienet instrumentit, kuten poranterät on syytä pakata kaksinkertaisiin sterilointipakkauksiin, jolloin niihin on helpompi tarttua, mikäli niitä tarvitaan kesken toimenpiteen. Maljat on laitettava autoklaaviin kyljellään, ettei kylmä ilma jäisi makaamaan maljan pohjalle.

Kierrätettävät paranemisjatkeet on puhdistettava tätäkin huolellisemmin, koska paranesvaiheen aikana niihin ehtii kertyä hammaskiveä. Ohjelma (ns. nippelipesu):

1. Rasvanpoisto: Komponentit pestään ultraäänipesurissa (vesihaude kuumaa, lähes kiehuvaa vettä) lasiastiassa rasvan poistoon tarkoitetuilla pesuaineliuoksilla (esim. Erideko 11 konetiskiaine, käyttöohjeen maksimikonsentraatio) joka vaihdetaan uuteen (vaihto vähintäin kerran), kunnes nesteessä ei enää esiinny värimuutosta tai samentumia (pesuainetta ruiskutetaan myös mahdollisten ontelorakenteiden sisälle). Pesuaineliuos huudellaan pois kiehuvalla vedellä ja huuhtelu toistetaan UÄ pesurissa.

Muita hyviä rasvanpoistoaineita ovat esim. Voco Solvent tai asetoni, jotka tehostavat lopputulosta, muutta eivät korvaa varsinaista pesuainetta. Näitä käytettäessä aina välihuuhtelut molempiin suuntiin alkoholilla (A12T), koska kumpikaan aine ei ole vesiliukoinen.

2. Hammaskiven poisto: Komponentit pestään ultraäänipesurissa lasiastiassa korroosiotuotteiden poistoon tarkoitetuilla pesuaineliuoksilla (esim. ensin Dürr MD 530; 10 min ja sitten 10% suolahappo; 5 – 20 min) kunnes komponenteissa ei enää esiinny läikkiä.
Kuivia kappaleita tarkastellaan hyvässä valossa ja tahroja sisältävät kappaleet palautetaan suolahappo-puhdistukseen.
3. Kuivaus ja tarkastus: Lopuksi huuhtelu tislatulla vedellä ja alkoholilla. Komponentit asetetaan kuivumaan puhtaan leikkausliinan päälle ja niiden kelvollisuus tarkastetaan kirkkaassa valossa. Pintavialliset poistetaan ja hävitetään välittömästi pistävän-leikkaavan jätteen astiaan.

5.4. VAATETUS JA STERIILI VARUSTUS

Kirurgi + varsinainen avustaja

– puhdas perusvaatetus
– kirurginen käsienpesu
– maski ja pääsuojus
– steriilit käsineet
– tarvittaessa steriili takki

Potilas

– klorheksidinillä pesu ja puskuttelu (potilas itse)
– puhdistus alkoholilla nenästä leukaan (hoitaja)
– reikäliina

Epästeerili avustaja

– puhdas perusvaatetus
– maski + pääsuojus

Kirurginen välineistö

– veitsi, periostielevaattori, hakoja, sakset, neulankuljettaja, suonenpuristajat
– huuhteluruisku, neula, liuos ja malja
– vahva moottori, hidas kulmakappale (max. 2000 rpm), sisäisen jäähdytyksen kulmapää
– imu
– harsotaitosta, resorboituvaa ommelmateriaalia
– spesifit implantointi-instrimentit
– implantit
– antibioottivoide (esim. Terracortril-P)

5.5. ESILÄÄKITYS

Puudutus: Riittävän anestesian saavuttamiseksi on suositeltavaa käyttää toisiaan potentoivia Xylocain Adrenaliinia ja Citanest octapressiiniä yhdistelmänä ja injisoida puudutetta myös periostin alle.

Sedaatio eli rauhoittaminen: Midatsolaamia 15 mg tablettina tuntia ennen toimenpidettä tai 1-5 mg injektiona hitaasti suoneen juuri ennen toimenpidettä, jos tarpeen (ks. sedaatiokurssin moniste).

6. ENSIMMÄINEN KIRURGINEN VAIHE

Jo suunnitteluvaiheessa on hyvä ohjeistaa potilas kirjallisesti tulevaan esim:

Hammasimplantit

Hoidon vaiheet

Vaihe 1. Implanttileikkaus

Huolellisella leikkaustekniikalla asetetaan pienet titaaniruuvit, eli implantit, leukaluuhun. Yhtä hammasta varten tarvitaan yksi implantti ja useampaa hammasta varten 2-4 implanttia. Täysin hampaattomaan leukaan laitetaan tavallisesti 5-6 implanttia. Toimenpide kestää tunnista kahteen ja se tehdään esilääkityksessä ja paikallispuudutuksessa. Toimenpidepäivä ja seuraavat kaksi päivää ovat sairauslomapäiviä.

Vaihe 2. Paranemisvaihe

Jotta leukaluu saa rauhassa kasvaa kiinni implantteihin, on ennen seuraavaa vaihetta odotettava tavallisesti 3-6 kuukautta. Tänä aikana on mahdollista kayttää olemassa olevaa irtoproteesia koko paranemisperioidin ajan. Mikäli implantointiaukon molemmin puolin os oma hammas, saatetaan niiden varaan kyetä rakentamaan väliaikainen kiinteä silta, ns. kuitusilta.

Vaihe 3. Distanssileikkaus

Paranemisen jälkeen seuraa toinen, pienempi leikkaus pelkässä paikallispuuduteuksessa. Tällöin implantin päälle kiinnitetään ikenen lävitse tulevat jatkopalat, paranemistapit eli distanssit. Parin viikon kuluttuatästä leikkauksesta aloitetaan hammassillan tai proteesin valmistus.

Vaihe 4. Proteettinen työ

Kruunun, hammassillan tai proteesin valmistus aloitetaan ottamalla suusta jäljennös, jossa implanttien paikat asemoidaan. Tämän jälkeen tulee vielä 2-6 käyntiä. Näillä käynneillä sovitetaan siltarunko, määritetääm purennan korkeus ja päätetään muun muassa uusien hampaiden ulkonäöstä. Toiseksi viimeisellä käynnillä asetetaan uudet hampaat paikoilleen ja viimeisellä käynnillä tehdään viimeistelyt.

Proteesityössä on muistettava, että työ on ihmisen käsityötä ja jos jokin vaihe ei heti onnistu, asia hoituu lisäkäynnillä tai parilla.

Tärkeää on muistaa että uusia implanttihampaita on hoidettava aivan kuin omia hampaita ja ne on säännöllisesti tarkastettava.

Ja ennen leikkausta vielä:

OHJEET LEIKKAUS- JA ESILÄÄKITYSTOIMENPITEITÄ VARTEN

Huomioitavaa ennen leikkaus- ja esilääkitystoimenpidettä.

Toimenpide tehdään paikallispuudutuksessa ja rauhoittavaa esilääkitystä käyttäen. Tästä johtuen kivun- ja pelontuntemuksia ei suuressamäärin esiinny toimenpiteen aikana.

Pukeutukaa kevyesti lyhythihaiseen paitaan ja kiristämättömiin housuihin (sukkahousut haittaavat toisinaan tarvittavan EKG –laitteen antureiden kytkentää nilkkoihin). Älkää käyttäkö kasvojen alueella meikki- yms. aineita. Poistakaa kynsilakka. Rannekello, sormukset, kaulakorut, yms. olisi hyvä jättää kotiin.

Juuri ennen vastaanotolle tuloa käykää odotushuoneen WC:ssä, jossa on myös puhdistautumisohjeet toimenpidettä varten.

SYÖMINEN JA JUOMINEN ON KIELLETTY 4 TUNTIA ENNEN VASTAANOTOLLE TULOA. On tärkeää, että kuitenkin syötte kevyesti 4 tuntia ennen toimenpidettä. Syömättä ei saa olla esim. edellisestä illasta. Ottakaa myös mahdolliset etukäteen määrätyt lääkkeet juuri 4 tuntia ennen vastaanotolle tuloa. Mahdollinen astmasuihke ja/tai nitrotabletti tulisi ottaa vasta odotushuoneessa.

Mukananne täytyy olla aikuinen saattaja, joka huolehtii paluustanne kotiin ja on myös tämän jälkeen saatavilla seuraavaan aamuun. Saattajan tulee noutaa potilas odotushuoneesta.

Toimenpiteen jälkeisenä vuorokautena EI SAA:
– poistua kodista yksin
– nauttia alkoholia
– ajaa ajoneuvolla
– mennä töihin

Varmistakaa vielä, että ilmoititte kaikki mahdolliset sairautenne ja lääkityksenne hoitavalle hammaslääkärille.

Kuumeinen nuha tai yskä samoin muut kuumeiset sairaudet estävät hoitotoimenpiteet, kunnes ovat parantuneet. Myöskään yskärokon eli huuliherpeksen ollessa avoin ei hoitoa voi suorittaa.

6.1. VARSINAINEN IMPLANTOINTI

Toimenpide aloitetaan viillolla pitkin kristaa. Alaleuassa kannattaa viilto tehdä hieman labiaalisesti / bukkaalisesti ja nostaa vain linguaalinen läppä, jolloin vältytään ohuen linguaalisen limakalvon ompelulta. Yläleuassa viilto kristan labiaalireunaan ja läppä nostetaan palatinaalisesti. Labiaalist luureunaa ei saa paljastaa, mukali on pieninkin epäily luupuutoksesta (ks. seur. kappale). Luun pinnalta poistetaan huolellisesti kaikki pehmytkudosjäänteet ja luun reuna, varsinkin terävä krista, tasoitetaan. Tämän jälkeen suoritetaan primaariporaukset.

Yläetualuueella implantin poraus aloitetaan palatinaalisesti ja pyritään asettamaan mahdollisimman pystyyn labiaalista korteksia seuraten ja laajennetaan porausreiät lähes lopulliseen leveyteensä. Mikäli ei saavuteta rittävää pystyasentoa (proteesiruuvin pitää olla palatinaalisesti ilman taivutettuja jatkeitakin), murretaan esim. suonenpuristajilla tai osteotomipuikoilla labiaalinen korteksi ja pakotetaan luureuna labiaalisesti, kunnes resorption synnyttänä koveruus on poistunut. Tämän jälkeen poraus viimeisellä laajennusporalla.

Kun kaikki implanttireiät ovat valmiina, asetetaan implantit reikiinsä ja naputetaan tai kierretään paikoilleen. Vientiosat poistetaan ja kierretään sulkuruuvi paikoilleen, kierteen väliin mahdollisesti antibioottivoidetta. Alue huuhdellaan huolellisesti ja haava suljetaan ompelein.

6.2. ONGELMIA JA RATKAISUJA

1. Tylsä pora: käytä terävää
2. Huono suuntaus: tee uusi primaariporaus.
Primaariporaukset on hyvä tehdä kaikki valmiiksi ennen implanttireikien laajennusta, jotta reikien yhdensuuntaisuus varmistettaisiin ajoissa
3. implantit huonossa asennossa: alle 30 asteen kulma viereiseen implanttiin ei yleensä tuota ylivoimaisia proteettisia ongelmia. Jos kulma on yli 30 astetta, implantit on joko poistettava, jätettävä käyttämättömäksi ns. sokeaksi implantitksi tai proteettinen rakenne on koottava erikoiskiinnikkeillä yhdistettävistä osista.
5. Kova luu: käytä tiheää poraväliä, sisäjäähdytteistä freesaria ja vahvaa mikromoottoria.
6. Pehmeä luu: varo ettei pääse syntymään sivuttaisliikettä laajennusvaiheessa, koska tämä johtaa aina huonoon primaaristabiliteettiin.
7. Luukorteksin läpäisy aplikaalialueella: jos implantit on pääosin luussa, ei tilanne tuota ongelmia. Varo vahingoittamasta periostia.
8. Luukorteksin vajaus marginaalisesti: ei yleensä haittaa, ei kannata tehdä mitään korjausyrityksiä, niistä on lähinnä haittaa.

6.3. POTILAAN POSTOPERATIIVINEN HOITO

Toimenpiteen jälkeen potilaalle on syytä varata aikaa lepäämiseen vastaanotolla ennen poistumista. Proteesista kevennetään pohjarakennetta niin paljon, ettei se paina mahdollisesti ulkonevia implantteja.

Mikäli implanttien päät ovat jääneet luun pinnasta koholleen siten, että proteesin käyttö saattaisi liikuttaa niitä primaarisen paranemisperiodin aikana, tulee proteesin käyttö kieltää ja varata aika sovitukselle.

Potilaalle annetaan mukaan kirjalliset ohjeet asioista, jotka on huomioitava implantoinnin jälkeen ensimmäisinä päivinä ja viikkoina (katso malliohjeisto alla).

Postoperatiivinen lääkitys:
Välittömästi toimenpiteen jälkeen 40 mg piroksikaamia p.o.
Resepteille:
Antibiootti kefalosporiini 500mg x 2, 10pv
Tulehduskipulääkitys piroksikaami 20 mg x 1, 10pv
Opioidi ”henkiseksi turvavyöksi” esim. Indalgin 1x3 tarvittaessa

Sekä kirjalliset ohjeet mukaan, esim:

KIRURGISEN TOIMENPITEEN JÄLKEEN

LEIKKAUSPÄIVÄ
Heti leikkauksen jälkeen hautokaa leikkausaluetta kylmäpussilla (esim.pakastepussilla), laittakaa pyyhe/paperi väliin, jotta ette palelluta aluetta
Heti leikkauksen jälkeen voi syödä jäätelöä tai juoda jotain kylmää energiapitoista nestettä
Syökää vasta, kun puudutus on ohi
Välttäkää leikkauspäivänä kuumia juomia ja ruokia
Välttäkää tupakanpolttoa, kunnes haava on parantunut

HAAVAN PARANEMISAIKA
Jos haava aukeaa, ottakaa välittömästi yhteyttä meihin
Antakaa haavan parantua rauhassa eli haavaa ei saa koskea sormin eikä kielellä
Ompeleet sulavat itsestään
Peskää muut hampaat normaalisti, mutta jättäkää leikkausalue rauhaan
Älkää käyttäkö suuhuuhteita, pelkkä vesi riittää
Jos proteesit painavat leikkausaluetta, ottakaa yhteyttä meihin

JOS TOIMENPIDE ON TEHTY ESILÄÄKITYKSESSÄ
Toimenpiteen jälkeisenä päivänä EI SAA :
Poistua kodista yksin
Nauttia alkoholia
Ajaa ajoneuvolla
Mennä töihin

JOS TEILLE ON TEHTY POSKIONTELO-OPERAATIO
Saatte lääkityksen, joka pitää sieraimet auki
Ette saa niistää kahteen viikkoon

MÄÄRÄTYT LÄÄKKEET
Antibiootti, useinmiten Kefexin, suojaa haavaa bakteereilta paranemisen aikana. Kuuri tulee syödä loppuun.
Tulehduslääke, Felden, estää elimistön omia haitallisia reaktioita, kuten kipua, turvotusta, hyytymishäiriöitä ja kuumetta, jotka reaktiot saattavat heikentää implanttien luutumista. Onkin tärkeätä syödä määrätty kuuri oireista riippumatta loppuun!
Särkylääke, esim. Indalgin otetaan vain tarvittaessa. Lääke saattaa väsyttää voimakkaasti, eikä siten sovellu liikenteeseen tai työpäivän aikana käytettäväksi.

JOS TEILLÄ ON KYSYTTÄVÄÄ, SOITTAKAA no…

Uusintapohjaus on suoritettava tihein välein.
Sopiva aika paljastusleikkaukselle on 3 – 6 kuukauden kuluttua ensimmäisen vaiheen leikkauksesta.

7. TOINEN KIRURGINEN VAIHE

Aseptisessa protokollassa riittää, että käytetään kirurgisia käsineitä, steriilejä instrumentteja ja steriiliä imukärkeä.

Aloitetaan toimenpide puuduttamalla infiltroiden implanttia peittävä limakalvo. Tehdään lyhyt viilto kunkin implantin kohdalle, mutta limakalvoa ei lainkaan poisteta. Varsinkin yläetualueella viilto kannattaa tehdä sulkuruuvin palatinaalipuolelle ja venyttää ”ylimääräinen” limakalvo eteen. Tämä ylimäärä resorboituu itsestää muutamassa viikossa ja muodostaa normaalinta vaikuttavan ienreunan. Päinvastainen menettely johtaa esteettisesti kestämättömään lopputulokseen eli ienpuutokseen labiaalisesti ja jonka jälkeenpäin tehtävä korjaus on vaikeaa / mahdotonta.

Sulkuruuvit avataan ruuvimeisselillä ja poistetaan pinsetein. Implantin kierrepesään kierretään paranemisjatkeet (+antibioottivoide). Ompeleita tarvitaan harvoin. Sopiva paranemisaika ennen jäljennöksiä on 2 vk.

8. PROTEETTINEN VAIHE

Jäljentämistä ei tulisi suorittaa välittömästi paljastusleikkauskerralla, koska implantin ja limakalvovälikkeen väliin saattaa jäädä ohut limakalvonpala, joka estää limakalvovälikkeen pohjaanmenon ja täten koko proteettisen työn runko epäonnistuu. Kun paljastusleikkauksen ja jäljennöksen välillä on parin viikon aika, tällaiset kudosjäänteet hajoavat ja ongelma katoaa.

Itse jäljentämiseen voidaan käyttää mitä tahansa nykyaikaista silikonipastaa, ja tämä jäljennös toimitetaan laboratorioon ilman jäljennöstappeja. Jäljennöskäynnin lopuksi jäljennöstapit poistetaan limakalvovälikkeistä ja limakalvovälikkeen sulkuruuvi kierretään paikoilleen limakalvovälikkeeseen.

Implanttimerkistä riippuen käytetään joko avointa tai suljettua lusikkamenetelmää.

8.3. TÄYSIN LUUKIINNITTEINEN KOKOPURENTA

Tässä selvitetään vain akryloitu kokopurenta. Tällainen kokoleuan silta on mahdollista valmistaa myös metallokeraamisena, mutta tätä ei voi suositella eikä sen vuoksi myöskään opeteta tässä monistessa.

Täysin luukiinnitteisen proteesin perustan muodostaa normaalisti kuusi pitkää implanttia, joiden varaan kiinnitetään metallirunkoinen akryylihampailla varustettu kokopurenta. Tämän runkorakenteen päällä on punainen reserboitunutta alveoliharjannetta ja ientä korvaava punainen akryyli, johon on kiinnitetty tavanomaiset muoviset proteesihampaat. Koko rakenteen lävitse kulkee jokaista implanttia varten reikä. Proteesi kiinnitetään paikoilleen kuuden ruuvin avulla. Proteesin jäätyä lopullisesti käyttöönsä ruuviaukot suljetaan yhdistelmämuovilla.

Valmistettaessa laboratoriossa proteesin metallirunkoa laboratorio aloittaa kiinnittämällä muoviset vahauskappaleet kipsimallin päälle ja tekee ”vahauksen” muovilla (akryylillä) yli kaikkien implanttien. Tämän jälkeen rungon muoviaihio irroitetaan ja valetaan normaalisti metallirakenteeksi.

Lähestulkoon aina runko istuu implanteilla täydellisesti. Istuvuus on tarkastettava aina röntgenkuvin.

Mikäli runko ei istu, se sahataan poikki joka toisesta välistään ja sovitetaan potilaan suussa varsinaisille implanteille ja ruuvataan sillanpalat paikoilleen. Tämän jälkeen rungon palat yhdistetään kylmäakryylillä, jotta rakenne säilyisi täysin muuttumattomana irroitusvaiheessa. Kylmäakryylin kovetuttua sillan runkorakenne irroitetaan ja lähetään laboratorioon, jossa rungon palat juotetaan toisiinsa.

Purenta rekisteröidään rungon päälle tehdyllä vahauksella. Mikäli runko joudutaan katkaisemaan, vaatii tämä uuden käynnin,

Rungon päälle tehdään tehdasvalmisteisista hampaista kokopurenta ja toimitetaan hammaslääkärille sovitusta varten. Tämän jälkeen purenta hiotaan erittäin huolellisesti jättäen vapaapäätteiset osat mieluiten irti purennasta. Ruuvireiät suljetaan koekäytön ajaksi väliaikaisella paikkamateriaalilla jos tarpeen. Parin viikon kuluttua ruuvit on syytä kiristää ja kun proteesi jätetään lopullisesti potilaan suuhun, ruuvikannat lukitaan yhdistelmämuovitäytteellä. Jos järjestelmä sallii, ruuvien kannat kannattaa katkaista 1-1,5 mm alle purentatason, jolloin proteesin huolto helpottuu.

Tällä menetelmällä saavutetaan proteesin täydellinen pysyvyys ja täydelliset purentavoimat, mutta myös ongelmia saattaa esiintyä, kuten ilmavuotoa, varsinkin yläleuassa kitalaen ja proteesin välistä tai esteettisiä ongelmia implantin näkyvien päiden vuoksi, mikäli huulisulku on niukka. Yläleuassa joudutaankin usein tekemään puhdistusta vaikeuttavia ulkonäöllisiä ja ääntämykseen liittyviä kompromisseja.

8.4. PEITTOPROTEESI LUUKIINNITTEISENÄ

Luukiinnitteisen peittoproteesin rakenne on normaali levykokopurenta. Yläleuassa voidaan käyttää myös kevennettyä rakennetta: kitalakilevy jätetään rakentamatta, jolloin proteesi muistuttaa alaleuan kokopurennan proteesia. Tällöin leukaluussa kiinniolevien 2 – 4 implantin varaan tehdään implantit yhdistävä tukikisko.

Suurinta hyötyä potilaat kokevat ennen kaikkea alaproteesin tukemisesta implanteilla, jolloin proteesin paikallaanpysyminen lisääntyy ja kivuntuntemukset vähenevät. Vastaavia muutoksia tapahtuu myös yläleuan osalta, mutta alaproteesin kyseessäollen muutoksia voisi kuvata dramaattiseksi.

Potilaalle itselleen hyvin merkittäviä funktionaalisia hyötyjä ovat puheen helpottuminen ja sen ymmärrettävyyden lisääntyminen. Samoin kasvojen ulkonäön muuttuminen positiivisemmaksi, ja mikä ilmeisesti hyvin tärkeää potilaille, he kykenevät tämän jälkeen huoletta nauramaan.

8.5. LUUKIINNITTEISET OSAPROTEESIT ELI ERIPITUISET SILLAT JA YKSITTÄISHAMPAAT

Osaproteesien rakenne saattaa olla:
– metallirunkoinen muovifasettisilta
– metallokeraaminen silta
– metallirunkoinen akryylihampaallinen ja -ikenellinen kiinteä ”ranka”

Osaproteesi ääritapauksena on yhden hampaan korvaaminen implantilla ja kruunulla. Tällöin on aina käytettävä implanttijärjestelmaa, jossa on pyörimisenestomekanismi, sisäinen tai ulkoinen ”mutterikanta”.

8.6. PROTEESIRAKENTEEN VALINTA

Metallokeraaminen kruunu on lähes ikuinen, mutta mikäli siihen ilmestyy murtumia tai lohkeamia, ovat ne erittäin vaikeasti korjattavissa. Lisäksi rakenne on joustamaton ja vahvasti vastapurentaa kuluttuva. Pitkän iän lisäksi sen hyvänä puolena on kuitenkin suhteellisen vähäinen tilantarve. Tämä rakenne on oikeastaan pakollinen, jos silta ollaan sementoimassa pysyvästi implanteille, jota ei kuitenkaan voi suositella, koska korjaukset ovat sementoinnin jälkeen lähes mahdottomia.

Hyvänä kakkosvaihtoehtona on metallirunkoiset rakenteet, joiden ulko ja purupinnat ovat rakennetut muovista. Nämä sunnitellaan tietysti irroitettaviksi ja tarvittaessa huollettaviksi.

Metallirunkoinen akryylipurenta, jossa useimmiten on myös akryyli-ien, on esteettinen ratkaisu varsinkin ikenen surkastumistapauksissa. Akryyli on purennassa kohtuullisesti joustava materiaali. Rakenne on myös erittäin helposti korjattavissa, mikäli esiintyy ongelmia. Lisäksi kyseinen rakenne tulee useimmiten kaikkein edullisemmaksi. Huonona puolena tässä on akryylirakenteen muutaman vuoden välein esiintyvä uusimistarve. Mutta tällöinkin selvitään kohtuullisilla kustannuksilla, koska entiselle runkorakenteelle voidaan aina tehdä uusi purenta.

9. PAIKALLISET KOMPLIKAATIOT JA NIIDEN HOITO

9.1. PEITTORUUVIN PALJASTUMINEN

Syitä

1. Haavan primaarisen paranemisen häiriintyminen
2. Huonosti istuva proteesi

Peittoruuvin paljastuminen on hyvin yleinen ilmiö ja käytännöllisestikatsoen ei juuri koskaan aiheuta mitään todellisia ongelmia. Puhdistuksen neuvominen on oleellista; muut toimenpiteet ovat yleensä enemmänkin vahingollisia.

9.2. TULEHDUKSELLISET REAKTIOT LIMAKALVOVÄLIKKEEN YMPÄRILLÄ

Syy

1. Huono plakkikontrolli

Hoito

1. Liikakasvun poisto kirurgisesti.
2. Välikkeen irroitus ja puhdistus ultraääniperusissa (suolahappolla hammaskivet)
välikkeen ympäriltä

9.3. IMPLANTIN KAULAN PALJASTUMINEN

Syitä

1. Vähäinen kiinnittynyt ien, jolloin huulten liikkeet liikuttavat ja ärsyttävät kiinnityskohtaa.
2. Proteesirakenteeseen kohdistuvat traumaattiset voimat.
3. Krooninen tulehdus ienrajalla.

Implantin kaulan paljastuminen ja jatkuvat tulehdusreaktiot alueella ovat varsin yleinen ongelma laajojen implantointien yhteydessä. Tilannetta voidaan ennaltaehkäistä, kun käytetään paljastusoperaatiossa ientä säästävää leikkaustekniikkaa eli ienkudosta ei milloinkaan pitäisi poistaa paljastuksen yhteydessä (ks. ko. osio).

Toinen hyödyllinen menetelmä on sulkusplastia eli huulipoimun syventäminen. Perinteisesti sulkusplastia suoritetaan ennen implantointia siten, että kiinnittyneen ikenen rajalle tehdään viilto, jota ei kuitenkaan uloteta periostiin vaan ainostaan submukosaan. Tämän jälkeen tylpällä leikkaustekniikalla tehdään tilaa submukosassa siten, että läppä saadaan ulotettua syvemmälle sulkukseen. Lopuksi läppä ommellaan tiukasti kiinni alla olevaan periostiin. Läpän yläpuolelle jää verestävä n. 5 mm korkea submukosan alue. Paljastettu sidekudosalue epitelisoituu itsestään lähiviikkojen aikana. Proteesin pohjustamisella ja reunojen pidentämisellä pyritään siihen, että alue ei pääsisi sulkeutumaan uudestaan. (Toimenpide kuvattu yksityiskohtaisemmin kaikissa suukirurgian oppikirjoissa).

9.4. MARGINAALISEN LUUN MENETYS

Syitä

1. Tulehdus
2. Okklusaalinen trauma
3. Varsinkin peittoproteesin aiheuttamat mekaaniset traumat
4. Proteesirakenteen rikkoutuminen
5. Implantin murtuma

Hoidot

1. Syyn eliminointi
2. Murtuneen implantin poisto onteloporalla

9.5. IMPLANTIN LIIKE

Syitä

1. Lämpövaurio kirurgisessa toimenpiteessä
2. Tulehdus
3. Liike primaarisessa paranemisvaiheessa
4. Luunmurtuma
5. Implantin murtuma

Hoito

1. Liikkuva implantit on aina poistettava ja poistokuoppa kyretoitava.

9.7. HERMOVAURIO

Epäiltäessä, että implantti pääsi liian syvälle ja painaa mandibulaarihermoa, otetaan röntgenkuva – ja mikäli näin on – implantti poistetaan välittömästi. Hermovaurion laajuudesta riippuen tunto palautuu joko kahden viikon tai puolen vuoden kuluttua. Mikäli hermo on täysin katkennut, tunnottomuus on pysyvä.

9.7. VAKAVAT IMPLANTOINTIKOMPLIKAATIOT

10.1 Ilmaembolia
10.2 Linguaaliarterian katkeaminen
10.3 Postoperatiiviset tukokset

Ovat lähinnä kirjallisuuden kuvaamia, ja näitä voidaan pitää äärimmäisen harvinaisina. Riski on selvästi vastaanotolle saapumisen edellyttämää automatkaa pienenpi.

11. LEUKALUUKIINNITTEISEN PROTEESIN JÄLKIHOITO

Keskeistä kotihoidossa on implanttien ja proteesin runkorakenteen huolellinen puhdistaminen usein ja säännöllisesti. Perustyökalu tähän on sähköhammasharja, jonka pienikokoinen pyörivä harjaspää pystyy puhdistamaan kriittiset implanttien limakalvoläpäisyt lähes täydellisesti. Muita mahdollisia välineitä ovat hammasväliharjat, hammaslanka ja noin puolen metrin pätkä sideharsoa, jolla puhdistus tapahtuu kätevimmin kengänkiilloitusmenetelmällä.

Runsas hammaskivi hoidetaan yksikertaisimmin irroittamalla siltarakenne ja välikkeet implanteista ja puhdistamalla ne ultraäänipesurissa.

Kontrollikäynnit tulee suorittaa vuosittain ja röntgenseuranta perustuu rungon sovituskuvan vertaamiseen vuoden rasituksen jälkeiseen ja tästä kolmen vuoden välein otettuihin kuviin.